Lempeä ravintovalmennuksessa asiakasta tuetaan tekemään valintoja, jotka edistävät hänen arvojensa mukaista syömistä. Pysyvään muutoskäyttäytymiseen perustuva ohjaus perustuu asiakkaan sisäisen motivaation löytämiseen myös syömiskäyttäytymisessä. Ohjaus on sallivaa ja monipuolista ravitsemusneuvontaa, tarkoituksena lisätä asiakkaan tietotaitoa ja kiinnostusta terveellistä ja monipuolista ruokavaliota kohtaan.
Hyvä esimerkki on, jos asiakas kokee tärkeäksi painon pudottamisen ja sitä kautta hyvän terveydentilan, mutta silti rakastaa hyvää ruokaa ja saa siitä nautintoa, voidaan asiakasta opastaa tekemään hyvää ruokaa mausta ja raaka-aineista tinkimättä. Nähdään siis ikään kuin ”pintaa syvemmälle”, jolloin tässä tapauksessa hyvä ruoka myös motivoi asiakasta pysymään tavoitteissaan. Tarvittaessa asiakkaan kanssa käydään yhdessä ruokakaupassa, hän saa apua ja vinkkejä ruuanlaittoon sekä hänelle annetaan uusia viikkotehtäviä, kun siihen koetaan olevan valmiita. Tämänkaltainen tiiviimpi ravintoneuvonta ja yksilöohjaus tukee pitkäaikaista muutoskäyttäytymistä sekä asiakkaan kokemuksellista oppimista.
Lempeä ravintovalmennus, kuten myös Lempeä valmennus yleensä, lähtevät siitä ajatuksesta, että valmennuksen loputtua valmennettava pystyy itse, oman kokemuksen ja tietotaidon varassa tekemään valintoja, jotka tukevat hänen elämän arvojaan ja onnellisuuttaan. Ravintovalmennuksen osalta puhutaan lisäksi tietoisesta syömisestä. Tällä tarkoitetaan sitä, että asiakas itse huomaa, millainen ravinto hänelle parhaiten sopii. Hän oppii kuuntelemaan ja tulkitsemaan paremmin kehonsa ja mielensä viestejä nälän sekä kylläisyyden tunteista. Parhaassa tapauksessa yksilö oppiikin syömään tietoisesti, monipuolisesti ja rajoittamatta, oman kehonsa ehdoilla.

Hierontapalvelut yrityksille
Miltä kuulostaisi tilanne, jossa sinulla olisi vapaavalintaisesti käytettävissäsi tietty määrä laadukasta hierontaa, henkilökohtaista valmennusta kuten ravinto-ohajusta tai fyysistä lihaskuntoharjoittelua kuukaudessa? Entä mitä jos se olisi työpaikkasi tarjoama etu juurikin Sinulle?
Yksi merkittävimmistä sairaspoissaolojen syistä työpaikoilla ovat selkäkivut ja yksilön heikko fyysinen toimintakyky.
Erityisesti istumätyötä tekevät henkilöt kärsivät kovista selkä ja niskahartiaseudun kivuista.
Samaan aikaan, työergonomiset asiat puhututtavat työpaikoilla. Kaikki kuitenkin lähtee yksilön itsensä tietoisuudesta omaa kehoa ja sen toiminnallisuutta kohtaan. Me annamme yksilölle, yksilön tarpeiden mukaiset, toimivat työkalut ryhdin ja työergonomian parantamiseksi. Ohjaamme lisäksi yksilöitä kokonaisvaltaisesti muun muassa fyysisen toimintakyvyn ja peruskunnon
parantamiseksi sekä ylläpitämiseksi niin töissä kuin arjessakin.
Ammattitaitoiset ja koulutetut hierojamme ovat kuin tehty yrityksenne tarpeisiin. Otamme teidät lämpimästi vastaan omissa hoitotiloissamme Turun keskustassa tai vaihtoehtoisesti tulemme hoitamaan yritykseenne paikan päälle.
Ota yhteyttä ja kysy lisää Lempeä Training™ Hierontapalveluista. Voit jättää yhteydenottopyynnön tästä.