Lempeä ravintovalmennuksessa asiakasta tuetaan tekemään valintoja, jotka edistävät hänen arvojensa mukaista syömistä. Pysyvään muutoskäyttäytymiseen perustuva ohjaus perustuu asiakkaan sisäisen motivaation löytämiseen myös syömiskäyttäytymisessä. Ohjaus on sallivaa ja monipuolista ravitsemusneuvontaa, tarkoituksena lisätä asiakkaan tietotaitoa ja kiinnostusta terveellistä ja monipuolista ruokavaliota kohtaan.
Hyvä esimerkki on, jos asiakas kokee tärkeäksi painon pudottamisen ja sitä kautta hyvän terveydentilan, mutta silti rakastaa hyvää ruokaa ja saa siitä nautintoa, voidaan asiakasta opastaa tekemään hyvää ruokaa mausta ja raaka-aineista tinkimättä. Nähdään siis ikään kuin ”pintaa syvemmälle”, jolloin tässä tapauksessa hyvä ruoka myös motivoi asiakasta pysymään tavoitteissaan. Tarvittaessa asiakkaan kanssa käydään yhdessä ruokakaupassa, hän saa apua ja vinkkejä ruuanlaittoon sekä hänelle annetaan uusia viikkotehtäviä, kun siihen koetaan olevan valmiita. Tämänkaltainen tiiviimpi ravintoneuvonta ja yksilöohjaus tukee pitkäaikaista muutoskäyttäytymistä sekä asiakkaan kokemuksellista oppimista.
Lempeä ravintovalmennus, kuten myös Lempeä valmennus yleensä, lähtevät siitä ajatuksesta, että valmennuksen loputtua valmennettava pystyy itse, oman kokemuksen ja tietotaidon varassa tekemään valintoja, jotka tukevat hänen elämän arvojaan ja onnellisuuttaan. Ravintovalmennuksen osalta puhutaan lisäksi tietoisesta syömisestä. Tällä tarkoitetaan sitä, että asiakas itse huomaa, millainen ravinto hänelle parhaiten sopii. Hän oppii kuuntelemaan ja tulkitsemaan paremmin kehonsa ja mielensä viestejä nälän sekä kylläisyyden tunteista. Parhaassa tapauksessa yksilö oppiikin syömään tietoisesti, monipuolisesti ja rajoittamatta, oman kehonsa ehdoilla.

01 / 06 / 2017
Yritys perustetaan.
Alussa yritys kantaa omistajansa Laura Helinin nimeä.
Yrityksen ydintuote on yksilövalmennus eli personal training -palvelut.
01 / 09 / 2018
Yrityksen nimi muuttuu ja uusi palvelukonsepti lanseerataan.
Lempeä Training™ konsepti julkaistaan. Ensimmäiset nettisivut näkevät päivänvalon.
Yritys muuttaa ajatusta "perinteisestä" yksilövalmennuksesta ja personal trainingista.
01 / 03 / 2019
Lempeä Training™ Hierontapalvelut julkaistaan.
Yrityksen omistaja Laura Helin valmistuu koulutetuksi hierojaksi / urheiluhierojaksi helmikuussa 2019. Yritys laajentaa keväällä 2019 hierontapalveluihin.
Lempeä Training™ valmennusten suosio kasvaa entisestään.
12 / 10 / 2019
Lempeä Training™
työllistää kaksi ulkopuolista hierojaa.™
Lempeä Training™ Hierontapalvelut laajenevat ja yritys työllistää kaksi ulkopuolista hierojaa.
Lempeä Training™ Työelämäpalvelut -kokonaisuutta suunnitellaan ja työstetään samaan aikaan kovaa vauhtia.
11 / 12 / 2019
Lempeä Training™
Työelämäpalvelut julkistetaan.™
Lempeä Training™ Työelämäpalvelut julkistetaan yrityksen tiedotus -ja lanseeraustilaisuudessa Kipinä Yritystalossa Turun keskustassa.
Lempeä Training™ Työelämäpalveluiden myötä yrityksen kokoonpano kasvaa ja mukaan tulee liuta alan rautaisimpia ammattilaisia sekä uusia valmentajia. Myös yrityksen palveluperhe laajenee. Lisäksi yrityksen nettisivut uudistuvat ja mukaan liitetään toinen osio, joka on kohdennettu yritysasiakkaille sekä joukkueille.
Yrityksen toimitilat sijaitsevat edelleen Turun keskustassa. Toimitilat kuitenkin laajentuvat kun mukaan tulevat ryhmösali, luento- ja koulutustilat.