SYVÄRENTOUTTAVA ÄÄNIMALJAHIERONTA
Koin viime viikonloppuna jotain mielenkiintoista ja vaikuttavaa. Vietin viikonlopun Kirkkonummella Enkelikartanossa, jossa suoritin Äänimaljakouluttajan perusopinnot. Ajaessani kartanolle, ja viimeistään astuessani kartanoon sisälle, tunsin oloni lämpimäksi ja tervetulleeksi ainutlaatuisella tavalla. Hetki myöhemmin, sain myös ensimmäistä kertaa eläessäni kokea äänimaljojen ja gongien resonanssin korvissa ja kehossani. Olin myyty.
Äänimaljahoito on syvärentoutusmenetelmä, jonka vaikutus perustuu resonanssiin eli myötävärähtelyyn sekä ääniaaltoihin. Äänimaljat tuottavat värähteleviä ja luonnollisia ylä-ääniä, jotka voimme tuntea ja aistia kehossamme. Syvärentouttava vaikutus perustuu synkronoitumiseen, jolloin aivoaallot (aivosähkökäyrä) synkronisoituvat harmonisiin ääniin.
Hoidon aikana tapahtuva aivoaaltojen nouseminen ja laskeminen vie asiakkaan siihen olotilaan, joka kehossamme on juuri ennen nukahtamista - unen ja valvetilan rajamaastoon. Asiakas voi vaipua hetkellisesti myös syvään uneen. Vaikkei uneen vaipuisikaan, 45 minuutin äänimaljahieronnan vaikutus voi vastata jopa kolmen tunnin unta.
Mitä hyötyä äänimaljahoidosta on? Mihin äänimaljahieronta vaikuttavaa?
- Auditiiviset (kuuloaistin kautta) ja aivojen kautta tapahtuvat vaikutukset, kuten syvärentoutus aivoaaltojen synkronisoitumisen kautta.
- Anatomiset vaikutukset kehomme luonolliseen värähtelytaajuuteen vaikuttamalla.
- Äänimaljahieronnalla vaikutamme syvälle atomitasolle saakka palauttaen ja tukien kehon kaikkien osien luonnollista värähtelyä.
- Verenpaineen lasku, hengityksen syveneminen, rentoutumisen tunteen lisääntyminen ja stressihormonitason laskeminen.
- Unenlaadun paraneminen ja yleisen vireystilan kohentuminen.
- Mielen levollisuus, tasapainoisuus sekä yksilön itsetuntemus ja itsehallinnan tunne kehittyvät.
- Lihasjännityksen helpottuminen sileän lihaskudoksen rentoutumisen myötä.
- Vaikutuket myös mm. suoliston normaaliin toimintaan.
- Yksilön läsnäolo -ja tietoisuustaitojen kehittyminen ja sitä kautta vaikutukset kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
- Yksilön omen voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen, mm. keskittymiskyky, oppiminen ja luovuus kehittyvät.
- "Flow-tilaan" pääseminen helpottuu.
- Energiakehon vaikutukset: Äänimaljahieronta vaikuttaa sekä asiakkaan auran värähtelytasoon kohottavasti että stimuloiden energian virtausta energiakanavissa eli meridiaaneissa. Äänimaljahieronta tasapainottaa lisäksi chakroja eli kehomme energiakeskuksia.
- Tietoisuustaitojen on myös tieteellisesti tutkittu kehittävän yksilön kehontuntemusta, stressinhallintaa, mielen tasapainoa ja jopa taitoja tunnistaa ja voitaa alkava masennus. Taitojen on todettu lieventävän yksilön henkisiä ja fyysisiä kivun tuntemuksia, parantavan unta ja vahvistavan terveyttä monin eri tavoin.

Sointukylpy on ryhmille tehtävä äänimaljarentoutus. Sointukylvyssä harmoniset äänet ja lempeä värähtely johdattaa asiakkaan rentoutumisen tilaan, jossa sekä keho että mieli voivat päästää irti jännityksestä, huolista ja arjen kiireestä. Tulen saamaan koulutuksen sointukylpyjen toteuttamiseen ryhmille marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Sointukylpyjen ajankohdista tulen infoamaan teille myöhemmin.
Sointukylvyt soveltuvat esimerkiksi seuraaviin tilaisuuksiin:
- Virkistys- ja työhyvinvointipäivät
- Tapahtumat ja messut
- Illanvietot ja polttarit
- Ryhmäliikuntatunnin loppurentoutukseen
- Päiväkoteihin, kouluihin ja työpaikoille
- Ikäihmisten ryhmiin
- Erillisenä syvärentoutustuntina
- Psyykkisen valmennuksen tapaamisiin, luentoihin ja workshoppeihin
- Mindfulness harjoittelun tueksi
- Oikeastaan mihin tahansa parantamaan keskittymistä ja luovuutta...
Kiinnostuitko tästä lempeästä ja rauhoittavasta rentoutusmenetelmästä? Järjestämme tiloissamme äänimaljahoitoja niin yksilöille kuin myös erilaisille ja erikokoisille ryhmille. Yksilöhoidossa hoidamme asiakasta tämän tarpeita ja toiveita kuunnellen. Myös ryhmässä tehtävä sointukylpy on jokaiselle kokijalle ainutlaatuinen matka omaan sisimpään. Niin äänimaljahieronnassa kuin myös sointukylvyssä pääset taatusti syvään rentoutumisen ja harmonian tilaan.
TÄMÄN VUODEN LOPPUUN TUTUSTUMISTARJOUKSENA YKSILÖLLISSET ÄÄNIMALJAHIERONNAT 30e/tunti (normaalisti 50e/tunti).
Rauhoittavaa päivää ja ihania ajatuksia jokaiselle! Kysy rohkeasti lisää äänimaljahoidoista ja tule itse testaamaan hoitojen vaikuttavuus meille paikan päälle!
- Laura :)