Lempeä ravintovalmennuksessa asiakasta tuetaan tekemään valintoja, jotka edistävät hänen arvojensa mukaista syömistä. Pysyvään muutoskäyttäytymiseen perustuva ohjaus perustuu asiakkaan sisäisen motivaation löytämiseen myös syömiskäyttäytymisessä. Ohjaus on sallivaa ja monipuolista ravitsemusneuvontaa, tarkoituksena lisätä asiakkaan tietotaitoa ja kiinnostusta terveellistä ja monipuolista ruokavaliota kohtaan.
Hyvä esimerkki on, jos asiakas kokee tärkeäksi painon pudottamisen ja sitä kautta hyvän terveydentilan, mutta silti rakastaa hyvää ruokaa ja saa siitä nautintoa, voidaan asiakasta opastaa tekemään hyvää ruokaa mausta ja raaka-aineista tinkimättä. Nähdään siis ikään kuin ”pintaa syvemmälle”, jolloin tässä tapauksessa hyvä ruoka myös motivoi asiakasta pysymään tavoitteissaan. Tarvittaessa asiakkaan kanssa käydään yhdessä ruokakaupassa, hän saa apua ja vinkkejä ruuanlaittoon sekä hänelle annetaan uusia viikkotehtäviä, kun siihen koetaan olevan valmiita. Tämänkaltainen tiiviimpi ravintoneuvonta ja yksilöohjaus tukee pitkäaikaista muutoskäyttäytymistä sekä asiakkaan kokemuksellista oppimista.
Lempeä ravintovalmennus, kuten myös Lempeä valmennus yleensä, lähtevät siitä ajatuksesta, että valmennuksen loputtua valmennettava pystyy itse, oman kokemuksen ja tietotaidon varassa tekemään valintoja, jotka tukevat hänen elämän arvojaan ja onnellisuuttaan. Ravintovalmennuksen osalta puhutaan lisäksi tietoisesta syömisestä. Tällä tarkoitetaan sitä, että asiakas itse huomaa, millainen ravinto hänelle parhaiten sopii. Hän oppii kuuntelemaan ja tulkitsemaan paremmin kehonsa ja mielensä viestejä nälän sekä kylläisyyden tunteista. Parhaassa tapauksessa yksilö oppiikin syömään tietoisesti, monipuolisesti ja rajoittamatta, oman kehonsa ehdoilla.

VALMENNUSHINNASTO
LEMPEÄ TRAINING™ PERUSTUU ARVO- JA HYVÄKSYNTÄPOHJAISEEN VALMENNUSMETODIIN, JONKA TAVOITTEENA ON
PYSYVÄ, YKSILÖN ARVOJA TUKEVA KÄYTTÄYTYMISEN MUUTOS.
INTENSIIVINEN LEMPEÄ TRAINING™ 6 KUUKAUDEN VALMENNUS TARJOAA SINULLE
- PSYYKKINEN VALMENNUS, RAVINTOVALMENNUS JA LIIKUNTAVALMENNUS
> VALMENNUKSEN 3 OSA-ALUETTA NIVOUTUVAT TIIVIIKSI KOKONAISUUDEKSI, JOSSA TAPAAT PERSONAL TRAINERISI VÄHINTÄÄN 2 KERTAA KUUSSA!
- ILMAINEN KONSULTAATIO TAPAAMINEN
- PERUSTEELLINEN LÄHTÖKARTOITUS
- ALKU- , VÄLI- JA LOPPUTESTAUS
- HARJOITUS OHJELMAT JA OHJATUT TREENI KERRAT
- PERSONAL TRAINING -TAPAAMISSUUNNITELMA (JOPA 12 TAPAAMISTA/6KK)
- VÄHINTÄÄN 2 TAPAAMISTA JOKA KUUKAUSI
- VALMENTAJAN TUKI JA SPARRAUS 24/7
-VIIKKORAPORTIT JA NIIHIN KIRJALLISET VASTAUKSET JOKA VIIKKO
- MAHDOLLISUUS HINNANALENNUKSIIN NORMAALIHINTAISISTA TAPAAMISISTA (KS. ALLA)
- YKSILÖLLISIÄ TAVOITTEITASI TUKEVAT, KAIKKI VALMENNUKSEN OSA-ALUEET KATTAVAT
VIIKKOTEHTÄVÄT SEKÄ VIIKOTTAINEN TULOSTEN SEURANTA
- OIKEUDET ASIAKKAILLE KUULUVIIN ALENNUKSIIN JA MUIHIN ASIAKASETUIHIN
- KUUKAUSILASKUTUS
- PERUUTUSTURVA JA TYYTYVÄISYYSTAKUU (KYSY LISÄÄ)
HUOM: VALMENNUSASIAKKAANA SÄÄSTÄT JOPA
-35% (yht. -185e) ENSIMMÄISESTÄ VALMENNUSKUUKAUDESTA!
HINTAPYYNTÖ
Laskutus kuukausittain seuraavasti (voi myös maksaa isommissa kertaerissä):
-
Uusille asiakkaille 1. kuukausi hintaan 350e ja sen jälkeen 300e/kk
ENSIMMÄISEN KUUKAUDEN AIKANA TREENAAT SINULLE RÄÄTÄLÖIDYLLÄ HARJOITUSOHJELMALLA OHJATUSTI JOPA KAHDESTI (2) PERSONAL TRAINERISI KANSSA.
ENSIMMÄISEN KUUKAUDEN AIKANA STARTTAAMME LISÄKSI RAVINTOVALMENNUSKOKONAISUUDEN JA
TAPAAT VALMENTAJASI RAVINTOVALMENNUS TAPAAMISEN MERKEISSÄ.
2. KUUKAUTENA ALOITAMME PSYYKKISEN VALMENNUSKSEN TAPAAMISET, JOITA PUOLEN VUODEN VALMENNUKSEEN KUULUU YHTEENSÄ KOLME (3) .
LISÄKSI RAPORTOIT EDISTYMISTÄSI VALMENTAJALLE VIIKOTTAIN JA SAAT MYÖS KEHITYSTÄSI TUKEVIA HARJOITTEITA
HETI ENSIMMÄISESTÄ VALMENNUSKUUKAUDESTA LÄHTIEN.
VAROITUS: VALMENNUS ON INTENSIIVISEMPI KUIN YKSIKÄÄN MUU PERSONAL TRAINING VALMENNUS!!
TAPAATKIN VALMENTAJASI VÄHINTÄÄN 2 KERTAA KUUSSA!
-
yht. 1850 e/6kk
-
Laskutus lähtee käyntiin ensimmäisestä tapaamisesta
-
Laskun eräpäiväksi voit valita: kuukauden 1. päivä tai kuukauden 15. päivä (ensimmäinen lasku poikkeus, sillä se on sidottu valmennuksen ensimmäisen tapaamisen ajankohtaan)
-
Jatkokausi valmennuksille (vanhat asiakkaat) hintaan 300,00e/kk (säästät aloitusmaksun -15%)
VALMENNUSSOPIMUKSEN IRTISANOMISTAKUU ASIAKKAALLE
-
3kk tai alle: Asiakas velvollinen maksamaan maksut ensimmäisen kolmen (3) kuukauden ajalta (yhteensä 950,00e)
-
3kk:n jälkeen kuukausikohtaisesti:
-
4kk: +300,00e
-
5kk: +300,00e x 2
-
6kk: +300,00e x 3 >> yhteensä 1850 e/6kk
MUUT PALVELUT
normaali hinta / hinta valmennusasiakkaalle *
PSYYKKINEN VALMENNUS 95e / 80e* per tapaaminen (tapaamisen kesto 1,5h)
OHJATTU TREENIKERTA 95e / 80e* per ohjaus (tapaamisen kesto n.1-1,5h). Ryhmille (2 tai enemmän) -15% hinnasta/asiakas.
HENKILÖKOHTAINEN HARJOITUSOHJELMA 189e / ohjelma*
RAVINTOVALMENNUSKOKONAISUUS (sisältää ruokapäiväkirjan pidon kolmen päivän ajalta, sen pohjalta tehdyn kirjallisen ruokapäiväkirja-analyysin, yhden henkilökohtaisen ravintovalmennustapaamisen (kesto 1,5h), sekä ruokapäiväkirja-analyysin uusinnan 1-2kk:n sisällä ravintovalmennustapaamisesta) yhteensä 225e* (ilman ruokapäiväkirjan uusintaa hinta 189e / 170e*)
RAVINTO-OHJELMA (sisältää asiakkaan lähtötietojen ja tavoitteiden perusteella rakennetun yksilöllisen ravinto-ohjelman sekä ohjeet kirjallisena) 149e / +119e*
RAVINTOVALMENNUS TAPAAMINEN (tapaamisen kesto noin 1,5h) 95e / 80e*
ASIAKKAALLE RÄÄTÄLÖITY VALMENNUSKOKONAISUUS OTA YHTEYTTÄ JA KYSY LISÄÄ!
*HINNAT SISÄLTÄVÄT ARVONLISÄVERON 24%
---
Mikäli asiakas ei peru sovittua tapaamista vähintään 24 tuntia aikaisemmin, katsotaan kyseinen aika käytetyksi, ja se veloitetaan hinnaston mukaisesti.
Mikäli aika perutaan 24 tunnin sisällä, ajasta veloitetaan puolet. Valmennusasiakkailla tilanne katsotaan tapauskohtaisesti. Lue lisää.
HUOM. Kaikki valmennuskokonaisuudet (pois lukien Lempeä Training™ 6kk -valmennusta) velvoittavat asiakkaan käyttämään siinä määrätyt tapaamiskerrat viiden (5) kuukauden kuluessa sopimuksen alkamisajankohdasta tai ensimmäisestä tapaamisesta.
Myös lahjakortit valmennuksiin saatavilla! Kysy lisää!
Hinnasto päivitetty viimeksi 15.5.2023