Lempeä ravintovalmennuksessa asiakasta tuetaan tekemään valintoja, jotka edistävät hänen arvojensa mukaista syömistä. Pysyvään muutoskäyttäytymiseen perustuva ohjaus perustuu asiakkaan sisäisen motivaation löytämiseen myös syömiskäyttäytymisessä. Ohjaus on sallivaa ja monipuolista ravitsemusneuvontaa, tarkoituksena lisätä asiakkaan tietotaitoa ja kiinnostusta terveellistä ja monipuolista ruokavaliota kohtaan.
Hyvä esimerkki on, jos asiakas kokee tärkeäksi painon pudottamisen ja sitä kautta hyvän terveydentilan, mutta silti rakastaa hyvää ruokaa ja saa siitä nautintoa, voidaan asiakasta opastaa tekemään hyvää ruokaa mausta ja raaka-aineista tinkimättä. Nähdään siis ikään kuin ”pintaa syvemmälle”, jolloin tässä tapauksessa hyvä ruoka myös motivoi asiakasta pysymään tavoitteissaan. Tarvittaessa asiakkaan kanssa käydään yhdessä ruokakaupassa, hän saa apua ja vinkkejä ruuanlaittoon sekä hänelle annetaan uusia viikkotehtäviä, kun siihen koetaan olevan valmiita. Tämänkaltainen tiiviimpi ravintoneuvonta ja yksilöohjaus tukee pitkäaikaista muutoskäyttäytymistä sekä asiakkaan kokemuksellista oppimista.
Lempeä ravintovalmennus, kuten myös Lempeä valmennus yleensä, lähtevät siitä ajatuksesta, että valmennuksen loputtua valmennettava pystyy itse, oman kokemuksen ja tietotaidon varassa tekemään valintoja, jotka tukevat hänen elämän arvojaan ja onnellisuuttaan. Ravintovalmennuksen osalta puhutaan lisäksi tietoisesta syömisestä. Tällä tarkoitetaan sitä, että asiakas itse huomaa, millainen ravinto hänelle parhaiten sopii. Hän oppii kuuntelemaan ja tulkitsemaan paremmin kehonsa ja mielensä viestejä nälän sekä kylläisyyden tunteista. Parhaassa tapauksessa yksilö oppiikin syömään tietoisesti, monipuolisesti ja rajoittamatta, oman kehonsa ehdoilla.

Ajankohtaista
KESÄ LÄHESTYY!
lempeä Training™ Hierontapiste lomailee aikavälillä 23.6-15.7.2023
M;yös tänä aikana vastailemme yhteydenottoihin sähköpostitse.
Päivitetty viimeksi 24.4.2023
- - - - - - - - - -
Tärkeää tietoa noudattamistamme periaatteista hoidon aikana:
Suhtaudumme covid-19 sekä muiden tartuntatautien leviämiseen erityistä huolellisuutta sekä hallituksen ohjeita ja suosituksia noudattaen.
Hoitotila siivotaan ja pinnat desinfioidaan asianmukaisesti jokaisen asiakkaan jälkeen. Lisäksi ohjeistamme asiakkaita henkilökohtaisessa
hygieniassa hoitoa ennen, sekä tarvittaessa sen aikana että jälkeen.
Huomioithan, ettet tule hoitoon puolikuntoisena tai jos olet altistunut mahdolliselle tartunnalle. Pidetään toisistamme huolta! Kiitos.
Päivitetty viimeksi 1.1.2023
- - - - - - - - - -
Uusille valmennusasiakkaille
Tällä hetkellä emme valitettavasti ota uusia valmennusasiakkaita Lempeä Training™ 6kk yksilövalmennukseen.
Voit kuitenkin olla meihin yhteydessä ja tiedustella tilannetta. Infoamme mikäli tilanteeseen on tulossa muutoksia, viimeistään kun uusia valmennuspaikkoja taas avataan.
Yksittäiset valmennus- ja tapaamiskerrat järjestyvät erikseen sovitusti. Kysy lisää myös online-tapaamisista valmentajan kanssa!
Lisätiedustelut: lempeatraining@gmail.com
tai puhelimitse 040-592 4495 (Laura).
Päivitetty viimeksi 12.1.2022.